GB GYM ON YKSI SUOMEN PARHAISTA BJJ-SEUROISTA

Olemme olleet useina vuosina niin aikuisten kuin senioreidenkin (+35) SM-kilpailuissa ja Finnish Openeissa kisojen paras seura. Meillä treenaa myös useita kansainvälisesti menestyneitä lajin huippuja.

RESPA AUKI ARKISIN KLO 15-19

Toiminnanjohtaja Keide päivystää salin respassa arkisin klo 15-19 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Hänet tavoittaa numerosta 044 732 9549 arkisin klo 12–19.

JÄRJESTÄMME VUODESSA NELJÄ ALKEISKURSSIA

Kurssit kestävät 12 viikkoa ja maksavat 120 euroa.

MEILLÄ ON MAHDOLLISTA TEHDÄ MYÖS VOIMATREENIÄ

Salilla on kaikkien käytettävissä mm. kahvakuulia joka lähtöön sekä kyykkyteline.

Tervetuloa treenaamaan GB Gymille!

GB Gym ry on vuonna 2004 Helsingissä perustettu kamppailu-urheiluseura, jolla on noin 800 jäsentä. Yhdistyksemme tarjoaa tehokasta ja monipuolista kuntoliikuntaa sekä kilpailijoille asiantuntevaa kamppailulajivalmennusta: olimme esimerkiksi vuonna 2020 maan paras BJJ-seura sekä yleisissä SM-kilpailuissa että yli 35-vuotiaiden SM-kilpailuissa.

GB Gymin lajivalikoimaan kuuluvat vapaaottelubrasilialainen jujutsu (BJJ), lukkopaini, thainyrkkeilypotkunyrkkeilykuntonyrkkeily ja perinteinen nyrkkeily. Lisäksi lapsille ja nuorille on omat harrastusryhmänsä.

Salimme sijaitsee Herttoniemessä Siilitien metroaseman kupeessa osoitteessa Mekaanikonkatu 21.

Tervetuloa tutustumaan!

GB Gymin toimintaan liittyminen

Jos olet vanha jäsenemme tai jo kamppailulajeja harrastanut aikuinen, ilmoittaudu mukaan kuluvalle kaudelle.

LAJIEN ESITTELY

Vapaaottelu (MMA, Mixed Martial Arts) on kamppailu-urheilulaji, jossa on tavoitteena voittaa vastustaja käyttämällä erilaisia iskuja, kuristuksia ja nivellukkoja. GB Gym ry on Suomen vapaaotteluliiton jäsen.

Brasilialainen jujutsu (BJJ) on kamppailu-urheilulaji, jossa on tavoitteena saada vastustaja luovuttamaan käsi- ja jalkalukoilla tai kuristuksilla. GB Gym on yksi Suomen menestyneimpiä BJJ-saleja.

Potkunyrkkeily on karaten pohjalta kehitetty pystykamppailulaji, jossa on tavoitteena voittaa vastustaja joko suuremmalla osumapistemäärällä tai tyrmäyksellä. Potkunyrkkeilyssä käytetään monipuolisesti erilaisia lyönti- ja potkutekniikoita sekä näiden tehokkaita yhdistelmiä.

Thainyrkkeily on perinteikäs aasialainen pystykamppailulaji. Lajissa yhdistellään erilaisia lyönti- sekä potkutekniikoita; mm. polvipotkut, kyynärpäälyönnit sekä pystypainia muistuttavassa lähiottelussa suoritettavat heitot ovat lajille yleisiä.

Tuhansia vuosia ympäri maailmaa harrastettu nyrkkeily on erinomainen laji niin aloittelevalle kuntoliikkujalle kuin kilpailusta kiinnostuneelle harrastajalle. GB:llä on mahdollista kehittää nyrkkeilytaitojaan osaavassa valmennuksessa, ja kilpailusta kiinnostuneita tuetaan aktiivisesti pyrkimyksissä.

Kuntonyrkkeily on tehokasta ja monipuolista treeniä, jossa kehitetään kuntoa ja kehonhallintaa nyrkkeilyn tekniikoita hyödyntäen, mutta ilman sparria eli ottelutreeniä. Tunneilla tehdään erilaisia nyrkkeilytekniikoita välineisiin ja parin hanskoihin lyöden, sekä liikkumis-, lihaskunto- ja koordinaatioharjoitteita.

Lukkopaini muistuttaa säännöiltään erittäin paljon brasilialaista jujutsua: molemmissa on päämääränä saada vastustaja luovuttamaan käsi- ja jalkalukoilla tai kuristuksilla, mutta lukkopainissa sallitaan BJJ:tä monipuolisemmin erilaisia jalkalukkoja. Näkyvin ero lajien välillä on kuitenkin pukeutumisessa.

GB Gymillä toimii viisi lasten ja nuorten harjoitusryhmää:

  • Minininjat I ja II (3–5-vuotiaat)
  • BJJ:n junioriryhmä (6–11-vuotiaat)
  • BJJ:n nuorisoryhmä (11–15-vuotiaat) sekä
  • vapaaottelun nuorisoryhmä (12–16-vuotiaat)

YHTEISTYÖSSÄ